Splizzeria on ratkaisu annoskateuteen.

06.06.2014 | Teksti:

”Ravintolaruokailussa kenties vaikeinta on valinnanvaikeus. Siksi kehitimme Splizzeria-brändin. Ideana on, että asiakas voi yhdistellä kokonaisen pizzan, eli Splizzan, kahdesta erilaisesta puolikkaasta mielensä mukaan. Hän voi myös korvata toisen puolikkaan salaatilla, tai Zalaatilla, kuten me tuotetta kutsumme. Omistajamme Saku Hautala keksi ajatuksen, kun hänen kaverinsa ei osannut päättää tilatessaan. Mutta miksi pitäisikään? Annoskateudesta päästään tällä tavalla eroon!

Listallamme on kymmenen erilaista Splizzaa, jotka ovat Suomen kokkimaajoukkueessakin toimineen Marko Laineen käsialaa. Perusideana on se, että kun kaksi pizzaa yhdistää, asiakas saa kokea kaikki ihmisen aistimat viisi makua, ja ateriasta tulee täydellinen. Oma suosikkini on Spicy Vege – Cheese & Jelly. En olisi uskonut, että tällainen raavas mies innostuu kasvispizzasta, mutta Laine on tehnyt ihmeitä.

Avasimme ensimmäisen Splizzerian Salossa keväällä. Heinä-elokuun vaihteessa avaamme toisen Helsingin Kaivopihalle, ja loppuvuoden aikana tarkoituksemme on avata useita ravintoloita ympäri Suomea. Vaikka kiertoarinauunimme ansiosta rapeat pizzat saa neljässä minuutissa tilauksesta, emme ole pikaruokala. Tarjoamme hyvää ruokaa tyylikkäästi ja nopeasti.”

Mika Laurikainen
toimitusjohtaja

Splizzeria Salo Kauppakeskus Plaza
Vilhonkatu 8, Salo
www.splizzeria.fi

Avainsanat: