Oluttietoa opiskelijoille.

18.10.2014 | Teksti:

Jouko Mykkänen, Haaga-Helia -ammattikorkeakoulu

Sinebrychoff on jo usean vuoden ajan tehnyt yhteistyötä Haaga-Helia-ammattikorkeakoulun kanssa, jossa Jouko Mykkänen vastaa alkoholijuomaopetuksesta restonomeille. Viimeiset kolme vuotta yhteistyötä on tehty myös olut­opetuksessa. Yksittäisiä olutbrändejä opetuksessa ei markkinoida, vaan esimerkiksi panimomestari käy luennoimassa oluen valmistamisesta tai myyntipäällikkö olutvalikoiman hallinnasta ravintolassa.

Yhteistyön tarkoitus on nostaa oluen arvostusta jo opiskeluaikana ja lisätä opiskelijoiden oluttietämystä. Opiskelija hyötyy saadessaan tietoa panimoyhteistyökumppanin kanssa toimimisesta ja oppiessaan käytännön asiaa esimerkiksi sopimuksista ja laitteista, eikä näin ollen joudu opettelemaan kaikkea työn kautta esimerkiksi yrittäjänä.

Jouko Mykkänen teki pullotestin

Mikä: Nikolai Brewmasters’ Collection Irish Red Ale

Missä: Työpöydän ääressä Haaga-Heliassa

Tulos: Maistoin olutta Riedelin olutlasista, joka korostaa kepeän hedelmäisiä ja kukkaisia aromeja. Niitä tässäkin oluessa on. Tätä olutta valmistettaessa on saavutettu jotain, joka minun oluen juojan sielussani osuu kohdilleen. Makuelämys oli sellainen kuin mitä odotin. Oluessa on nätti humalointi, aromikas keskimaku, miellyttävän karvas loppumaku ja jälkikarvas suutuntuma. Pidin oluen keveydestä, sitä voisi nauttia vaikkapa saunajuomana. Hyvä humalointi lisää sen ruokakäyttöä. Tämä olut sopii nautittavaksi esimerkiksi possun kanssa.