Itämeri-ystävällinen olut tulee Hattulasta

28.06.2016 | Teksti:

Vuoden 2016 Sinebrychoffin Jouluolut viljellään tänä vuonna Juha-Pekka Honkasaaren tilalla Katinalan kylässä, Hattulassa. Jouluoluen viljelyssä on otettu ympäristöasiat hyvin huomioon ja se täyttää Sinebrychoffin yhdessä Baltic Sea Action Groupin ja Viking Maltin kanssa asettamat vaatimukset Itämeri-ystävällisesti viljellystä oluesta.

Yksi suurimmista maanviljelyksessä ympäristöä kuormittavista tekijöistä on lannoitteiden käyttö. Keinolannoitteiden valmistus kuluttaa huomattavat määrät energiaa ja maailman kokonaisenergian kulutuksesta noin 2% arvioidaan kuluvan typpilannoitteiden valmistukseen. Energiankulutuksen lisäksi vesistöihin valuessaan lannoitteiden ravinteet aiheuttavat rehevöitymistä. Honkasaaren tilalla seurataankin lannoitteiden käyttöä tarkasti ja turhaa lannoitteiden käyttöä vältetään. Tämän lisäksi laskettujen typpitaseiden perusteella oluen valmistukseen käytettävä mallasohra on kauran ohella ympäristöystävällisimpiä viljelykasveja Suomessa.

Optimaalisen lannoitteiden käytön lisäksi niiden valumista vesistöihin voidaan ehkäistä monin keinoin. Honkasaaren tilalla kevätviljojen yhteyteen kylvetään kerääjäkasveja, jotka keräävät peltomaahan jääneitä ravinteita pääsatokasvin sadonkorjuun jälkeen. Samalla kerääjäkasvit pitävät maata kasvipeitteisenä pääsatokasvin sadonkorjuun jälkeen ja omalta osaltaan tuovat lisää juurimassaa ja toivottua orgaanista materiaalia peltoon.

Honkasaaren tilalla on alaville ja tulvaherkille lohkoille otettu käyttöön suojavyöhykkeet, joille ei levitetä lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita. Suojavyöhykkeet toimivat puskurina pellon ja vesistön tai ojan välissä ehkäisten ravinteiden, kiintoaineen ja torjunta-aineiden valumisen vesistöihin. Suojavyöhykkeiden lisäksi  tilalla on luovuttu peltojen syysmuokkauksista ja pellot pysyvät kasvipeitteisinä myös talven. Talviaikainen kasvipeitteisyys suojaa maanpintaa kulumiselta ja pysäyttää pelloilta valuvia ravinteita. Peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys on tärkeää, koska noin 90 % prosenttia ravinteiden karkaamisesta tapahtuu varsinaisen kasvukauden ulkopuolella syyssateiden ja sulamisvesien aikaan.

Tämän vuoden Sinebrychoffin Jouluolut tulee kauppoihin syys-lokakuun vaihteessa.

Lue lisää:

www.sinebrychoff.fi

www.bsag.fi