Huvipuistossa aikuinenkin voi unohtaa arjen.

06.06.2014 | Teksti:

”Meille aikuisille tekee ihan hyvää välillä luopua turhista rooleista ja nauttia hauskanpidosta”, Powerparkin toimitusjohtaja Mikko Kiviluoma pamauttaa.

”On aivan eri asia kokea oman lapsensa riemu hänen vierellään kuin odottaa, milloin hän pääsee laitteesta pois”, Tykkimäen huvipuiston toimitusjohtaja Sakari Pasanen sanoo.

Kesälomamatkaa suunnitellessa mietitään usein, mistä lapsille löytyisi matkan varrelta huvipuisto. Alahärmän Powerpark ja Kouvolan Tykkimäki pyrkivät omalta osaltaan siihen, että myös aikuiset viihtyisivät huvipuistoissa.

”Huvivaltiona haluamme edistää kaikenikäisten oikeutta huviin ja hauskuuteen. Huvipuistossa myös aikuiset voivat kokea elämyksiä, heittäytyä seikkailuihin ja voittaa pelkonsa”, Kiviluoma sanoo.

”Aikuiset ovat yhtä tärkeitä asiakkaita kuin lapset. Meidän tärkein kohderyhmämme ovat 4–14-vuotiaat. He ovat niitä, jotka tavallisesti kulkevat vanhempiensa seurassa”, Pasanen sanoo.

Tykkimäki ja Powerpark panostavat ruokailuun

Viihtyminen vaatii oikeaa asennetta vanhemmilta. Huvipuistoilta taas sitä, että myös aikuisten tarpeet otetaan huomioon.

Sekä Tykkimäellä että Powerparkissa ruokailun onnistumiseen on panostettu.

”Hyvä ruoka on tärkeää lapsille, mutta vielä enemmän aikuisille. Hyvä ruoka kruunaa elämyksen, tuo lomatunnelmaa ja pientä luksusta elämään”, Powerparkin Kiviluoma sanoo.

Huvipuistossa ollaan vapaalla. Se näkyy myös siinä, mitä ruoalta odotetaan.

”Kun huvipuistoon tullaan pitämään hauskaa, ihmisellä on lupa herkutella ja syödä pikaruokaa, jos mieli tekee. Samalla kuitenkin salaatit ja kasvisruoatkin on tänä päivänä löydyttävä listalta”, Pasanen sanoo.

Tykkimäen ja Aquaparkin vierailijat voivat herkutella 11 eri ravintolassa. Pasasen mukaan huvipuisto on paikka, missä ravintoloista jokaiselle on löydyttävä jotakin.

”Helpon pikaruoan lisäksi meillä on myös suppeat à la carte -listat sekä viini- ja erikoisolut-valikoimat. Kansainvälinen meininki alkaa näkyä suomalaisissakin huvipuistoissa yhä laadukkaampana ruokana, sillä ei siellä joka penniä lasketa”, Pasanen sanoo.

Powerparkissa kävijät voivat helliä makunystyröitään viidessä eri ravintolassa ja kuudessa kahvilassa. On pizzaa, mutta myös thai-ruokaa ja amerikkalaistyylisiä pihvejä.

Eikö ranskalaisissa, hattarassa ja jäätelössä olisi riittävästi?

”Laadukkaaseen ruokaan panostaminen kertoo, että huvipuisto arvostaa asiakkaitaan ja haluaa tarjota heille parasta kaikessa”, Kiviluoma sanoo.

Mika Salo Circuit aikuiseen makuun

Hyvä ruoka on siis tullut huvipuistoihin jäädäkseen. Entä aterian jälkeen?

”Se lienee yksilöllistä, mutta ehkä ihan täydellä vatsalla ei kaikkein hurjimpiin härveleihin kannata rynnätä”, Kiviluoma sanoo.

Powerparkissa aikuisempaan makuun vastaa esimerkiksi kansainvälisen tason kartingrata, Mika Salo Circuit, missä jokainen voi kokeilla vauhdin hurmaa.

Tykkimäellä aikuisten keskuudessa suosittuja laitteita ovat olleet Linnanmäen vanhat klassikot, kuten Enterprise.

”Siinä isä voi muistella mitä koki laitteessa saman ikäisenä kuin hänen lapsensa, joka miettii uskaltaako roikkumaan pää alaspäin vain ei”, Pasanen sanoo.

Oluesta on turha tehdä ongelmaa

”Oluesta tai viinistä ei kannata tehdä numeroa. Kun sitä nautitaan ruokajuomana, lapsi ei sitä edes huomaa”, Tykkimäen toimitusjohtaja Sakari Pasanen sanoo.

Tykkimäen tuloksessa alkoholijuomien osuus on marginaalinen. Pasanen näkee oluet ja viinit palvelutuotteena. Vapaus valita itse ruokajuomansa on tärkeää sekä ulkomaisille vieraille että paljon matkusteleville suomalaisille.

”Ei ulkomailla niin tiukkoja olla, eikä esimerkiksi lasten seurassa oluen ruokajuomaksi tilaavaa katsota pitkään.”

Powerparkissa itse huvipuistossa alkoholia ei myydä.

”Alkoholi runsaasti käytettynä ei sovi sinne, missä on lapsia. Lapsilla on oikeus turvalliseen ja viihtyisään ympäristöön”, Powerparkin toimitusjohtaja Mikko Kiviluoma sanoo.

Ulkopuolisissa ravintoloissa viiniä ja olutta kyllä saa.

”Miedot juomat ruokajuomina ovat ihan ok. Monelle lasi viiniä tai hyvä olut ruoan kera tekee ateriasta paremman.”

Hyvä käytös on huvipuiston sielu, eikä laitteisiin ole päihtyneillä asiaa.

Avainsanat: