Helsingin alueen asiakkaamme – pian tapaat Pasin

17.10.2016 | Teksti:

Sales Ambassador – myynnin lähettiläs – Pasi Puustinen on aloittanut työnsä Sinebrychoffin Helsingin alueella. Pasi auttaa erityisesti vuoro- ja ravintolapäälliköitä arjen haasteissa, esimerkiksi siinä, miten tuotenäkyvyyttä voi parantaa ja miten kuluttaja löytää juomat ja kampanjat.

Myyntiedustajat ovat usein kiireisiä ja käyvät kierroksillaan päivän aikana monessa ravintolassa. Pasin aika ei ole sidottu näin tarkkaan aikatauluun, vaan hän voi auttaa asiakkaitamme heitä eniten hyödyttävinä aikoina, myös viikonloppuisin ja iltaisinkin – vaikkei nyt ihan hananvarteen myymään tulemaan.

Pasi myös kouluttaa asiakkaitamme. Viime vuonna Sinebrychoff koulutti jopa 2 300 asiakasedustajaa. Tätä työtä laajennetaan myyntikoulutuksella Pasin avulla. Siinä, missä esimerkiksi olutasiantuntijamme Anikó Lehtinen on kehittänyt koulutuksillaan baarimestarien ja tarjoilijoiden oluttietämystä, Pasi keskittyy koulutuksissaan myynnin kehittämiseen.

”Kentällä aloittaessani on heti tullut hyvä fiilis, Helsingin seudun ravintolamaailma on todella mielenkiintoinen toimintaympäristö. Kaikki tapaamani asiakkaat ovat olleet mukavia ja minut on otettu hyvin vastaan. Tarvetta palveluilleni tuntuu olevan”, Pasi kertoo.

Pasi on koffimaisella asenteella liikkeellä siellä missä tarvitaan. Uuden ravintolan avaaminen on erityisesti sellainen tilanne, jossa Pasista on hyötyä. Uusi anniskelupaikka – varsinkin jos kyseessä on myös uusi ravintoloitsija – pitää sisällään monta kysymysmerkkiä ja haastetta. Toinen esimerkki on olutmenun luominen, monelle ravintoloitsijalle omaan tyyliin ja ruokiin räätälöity olutmenu on ollut pitkään haaveissa mutta kiireen takia jäänyt toteuttamatta.

”Haluamme, että asiakkaamme voivat paremmin. Odotuksemme on, että onnistumme auttamaan asiakkaitamme sellaisissa paikoissa, missä apua tarvitaan. Myyntiä ja kannattavuutta voi parantaa helpommin yhdessä tekemällä ja ratkaisemalla ongelmat kimpassa”, Sinebrychoffin On Trade -kenttämyyntipäällikkö Jan Korkeamäki sanoo.

Pasi toimii myyntiedustajien tukena pääkaupunkiseudulla, missä asiakkaitamme on eniten. Kaikkialla Suomessa samaa tukea saa yhä ja jatkossa myös myyntiedustajiemme avulla.

Pasi on yhteydessä asiakkaisiimme myyntiedustajien kautta, heiltä voit tiedustella lisää ja tietysti myös lähettää Pasille suoraan sähköpostia pasi.puustinen@sff.fi