Halpa hinta, hyvä palvelu

15.04.2014 | Teksti:

Seinäjoen Minimani

”Seinäjoen Minimanissa toiminta-ajatuksemme ovat edullisuus ja laajat valikoimat, mutta myös yllätyksellisyys.

Ideana on, että asiakas löytäisi aina jonkun kivan yllätyksen kauppareissullaan. Se voi olla Fantan maistelua tai Cocis-tarjous, josta ei ollutkaan ilmoitettu lehdessä. Pääasia, että siitä tulee hyvä fiilis.

Asiakaspalvelun on nykypäivänä oltava kunnossa. Kassalla se tarkoittaa hymyä ja iloista asennetta.

Kulutustavaroissa asiakkaan on löydettävä myyjä heti, kun taas esimerkiksi juomahyllyillä asiakaspalvelu on sitä, että hyllyt ovat täydet ja etiketit esillä. Meillä on näyttävät ja isot esittelyt virvoitusjuomista. Valikoimat ja esillepanot ovat meille hyvin tärkeitä.

Vaikka olemme Suomessa pieni, olemme paikallisesti suuri ketju ja kilpailemme hypermarketteja vastaan. Juomapuolella se merkitsee sitä, että tyypilliset ostokset ovat isoja pakkauksia. Meillä on monipakkauksista laajat valikoimat ja isot massa-alueet.

Olemme panostaneet erikoisoluisiin paljon. Lisäksi niitä ostavalla on korissaan lauantaimakkaran sijaan laadukkaat lihat ja muutakin laadukasta ruokaa.
Erikoisoluet ovat samalla tärkeää olut- ja ruokakulttuurin levittämistä.”

Jani Havisto
Minimani-johtaja

Minimani Tehtaantie 5, Seinäjoki
www.minimani.fi

Avainsanat: