Tulos tehdään heinäkuussa

15.04.2014 | Teksti:

Tuurin kyläkauppias Vesa Keskinen

”Kun asiakas poistuu Tuurin kyläkaupasta, haluan hänen ajattelevan, että tänne hänen on palattava takaisin.

Tyytyväisyys lähtee edullisista hinnoista, laajasta valikoimasta ja kassan hyvää päivän jatkoa -toivotuksesta. Parasta kaupassamme on aito ja kodikas tunnelma: emme ole herrojen tai narrien, vaan koko kansan kyläkauppa.

Vuoden 1996 Miljoona Pilkistä alkaneet asiakastapahtumamme vetävät väkeä, ja tänäkin vuonna järjestämme toistasataa tapahtumaa. Elämyksellisyyden ohessa päivittäistavarakauppa on hyvin tärkeää, sillä se antaa ihmisille syyn käydä meillä toistuvasti. Meillä on asioinut hieman yli miljoona suomalaista, mikä tarkoittaa uusia mahdollisuuksia: yli neljä miljoonaa on vielä käymättä.

Koska asiakkaamme tekevät suuria kertaostoksia, juomahyllymme sijaitsee heti sisäänkäynnillä. Silloin olutlavan päälle ostoskärryyn voi pakata kaikkea muuta.

Sijaintimme vuoksi kauppamme on hyvin suhdanneherkkää. Teemme myynnistämme 16 prosenttia heinäkuussa, jolloin kaupungit tyhjenevät ja ihmiset ryntäävät lomakorvauksineen maaseudulle. Se on enemmän kuin joulumyynnin osuus suurten kauppojen tuloksesta.”

Vesa Keskinen
kauppias

Tuurin Kyläkauppa Onnentie 7, Tuuri
www.tuuri.fi

Avainsanat: