Tomi Keisala tietää, ettei tunturissa hienostella, siksi Levin Bar Ihkussa maistuu hana-Karhu.

18.04.2014 | Teksti:

Bar Ihkun Tomi Keisala

Toimitusjohtaja Tomi Keisala, miten Bar Ihkusta tuli ilmiö?
Perustimme Ihkun Levin Keskuskujalle vuonna 2009. Silloin meillä oli vain nykyinen yläkerta karaokebaarina. Kun idea löi läpi, laajensimme seuraavana syksynä alakertaan. Sisäänajo vaati toki oman aikansa. Otin kovempia ja kovempia artisteja ja tiskijukkia, ja pikku hiljaa baari lähti toimimaan.

Mikä on Ihkun meininki?
Ihku on Levin ykköspaikka. Vaikka tunturi olisi tyhjä, täältä löytyy aina porukkaa! Keski-ikä on meillä 32 vuotta. Se on maksavaa asiakaskuntaa, juuri sen ikäistä jota haluammekin. Kahdessa kerroksessa porukka valitsee paikkansa: karaokelaulajat pysyvät yläkerrassa, alakerran yökerhossa muut. Meillä on aina karaokevetäjä paikalla, hän pitää meininkiä yllä. Lisäksi olemme panostaneet valoihin ja äänentoistoon, joten meillä on hyvä laulaa. Toimiva henkilökunta ja baari täynnä samanhenkistä porukkaa. Asiakas aistii että baarilla on sielu.

Mikä on työntekijöiden rooli Bar Ihkussa?
On ensisijaisen tärkeää, että on hyvät työntekijät. Itse asiassa henkilökuntamme vaihtui osittain ensimmäistä kertaa vasta viime syksynä sitten avauk­sen. He ovat tosi ammattimaisia, myyntihommaa ei tarvitse opettaa. Meillä on hyvä henki ja jengi tykkää olla meillä töissä. Maksan tunturioloissa normaalia parempaa palkkaa ja lisäksi meillä on bonuskäytäntö. Kun myynnin kuukausitavoite täyttyy, jokainen työntekijä saa tietyn summan nettona kuukausipalkan päälle. Vietämme lisäksi virkistäytymispäiviä.

Mikä Levillä ja Ihkussa myy?
Kaiken A ja O on ollut valikoiman selkiyttäminen. Alussa linjamme oli mahdollisimman paljon kaikkea kaikille. Jossain vaiheessa huomasimme, että perusjuttuja menee. Hanaoluet, -siiderit ja -lonkerot ovat ykköstuotteitamme. Se on pirun hyvä, ne ovat nopeita myydä ja niissä on paras kate. Siirsimme erikoisoluet hanasta pulloihin ja jätimme valikoimaan vain muutamia myydyimpiä. Perustuotteita siis menee, eikä kukaan ole valittanut.

Mikä on hyvän myynnin salaisuus?
Varastomme on kohtuupieni myyntiin nähden. Logistiikan täytyy toimia, saamme härdellikuukausina maalis-huhtikuussa Sinebrychoffilta yhden ylimääräisen toimituspäivän eli voimme tilata kolme kertaa viikossa. Tämä on ollut suurena apuna kevään sesonkina, jolloin leijonanosa myynnistämme tehdään. Meillä ei voi olla kaikenlaisia tuotteita tarjolla, otamme esimerkiksi kausituotteita vain pullotavarana. Myyntiraporteissa näkyvät faktat, se mitkä ovat oikeat menekkituotteet.

Toimiiko Ihkussa promomyynti?
Sinebrychoffin Mika Kiuru hoitaa tonttinsa hienosti ja tuo esiin uutuustuotteita ja meillä toimivia tuotteita. Meidän ei tarvitse kevään sesonkiaikana myymällä myydä, asiakkaita on koko ajan tiskillä. Promot ovat tärkeitä, kun baari on täynnä. Niiden avulla voi nostaa myyntiä myös pöydissä. Lisäksi myyntiä aktivoivat tavarantoimittajien myyntikilpailut. Saatamme myös pitää omia kisoja, joiden voittaja kuittaa rahapalkinnon kauden päätteeksi.

MAINEENHALLINTA:
Meillä esiintyy kovatasoisia artisteja ja stand up -koomikoita Suomen huipulta.

Nimibändit maksavat vähän enemmän, mutta niillä on iso mainosarvo. Esimerkiksi Poets of the Fall teki Ihkussa kolmen hengen akustisen keikan, jolle kaukaisimmat kuulijat saapuivat Puolasta.

Olemme myös Bar Ihku Arctic Horse Race Levi -nimellä järjestettävien jääravien pääsponsori. Maineenhallinta on parasta markkinointia.

 MYYNTI RULLAA:
Asiakasvirran vaihtuvuus on tärkeää. Olemme karsineet istumapaikkoja, sillä istuva asiakas ei kuluta niin paljon euroja kuin sellainen, joka liikkuu ja käy ostamassa lisää juomaa.

Maalis-huhtikuussa meille voi olla jonoa iltapäivällä neljältä. Se kertoo että meillä on positiivinen ongelma!
Pyrimme tekemään toiminnallisia muutoksia, kun huomaamme, että jotain voi tehdä pikkuisen toisin. Esimerkiksi baaritiskin takana ei tarvitse ottaa ylimääräisiä askelia. Yökerhon puolella vaihdoimme lavan paikkaa. Lavan purkaminen keskeltä toi lisää tilaa tanssilattialle. Nyt lava on nurkassa, joka ei muuten toiminut.

Viimein tuntuu siltä, että baarimme on valmis!

Avainsanat: