Sinebrychoff ja Viking Malt tekivät Itämeri-sitoumuksen.

20.10.2014 | Teksti:

Sinebrychoff teki kesällä 2014 Baltic Sea Action Groupin kanssa Itämeri-sitoumuksen. Sen tavoitteena on minimoida oluen valmistuksessa tarvittavan ohran viljelemisestä johtuvia ravinnevalumia Itämereen.

Sinebrychoffin kanssa tiivistä yhteistyötä tekevä, Pohjoismaiden suurin maltaiden valmistaja Viking Malt työskentelee Sinebrychoffin tapaan sitoumuksen eteen. Mallastaja on tehnyt myös oman sitoumuksensa.

”Sitoudumme omalta osaltamme vähentämään ravinnepäästöjä Itämereen. Järjestämme viljelijöillemme auditointeja, joissa käsittelemme ekologisia ja taloudellisia seikkoja. Jos lannoite ei mene satoon vaan vesistöön, näkyy se paitsi luonnossa, myös sadossa”, Viking Maltin viljanhankintapäällikkö Sanna Kivelä sanoo.

Maatalous kuormittaa luontoa

Päästöihin voidaan vaikuttaa myös muuten kuin lannoitusta vähentämällä.

”Mitä isomman ajan pelto on kasvipeitteinen, sitä vähemmän päästöjä syntyy. Auditoinneissa keskustelemme myös maarakenteen hoidosta ja peltojen kasvipeitteiden lisäämisestä. Nämä vaikuttavat sadon laadukkuuteen ja myös päästöihin”, Sanna Kivelä kertoo.

Maatalous kuormittaa luontoa aina jonkin verran.

”Suomi on ohramaa, ja asiakkaat haluavat käyttää tuotteissaan kotimaista ohraa. On hyväksyttävä, että kuormitusta syntyy, mutta on myös tiedostettava se, että asioita voi aina parantaa ja tehdä ekologisemmin. Se vaatii eri tahojen yhteistyötä, mikä onkin nyt hyvällä tolalla”, Sanna Kivelä toteaa.

Avainsanat: ,