Prediumin satama on bensa-asema, kauppa ja ravintola.

06.06.2014 | Teksti:

”22 vuotta sitten Premarin oli kioski, laituri ja vaatimaton korjaamo. Nyt olemme Suomen suurin pienveneiden telakkapalvelu, meillä on venemyynti, satamapalvelut, bensa-asema, kauppa ja ravintola.

Tämä on monelle kotisatama ennen vene- tai mökkireissua. Kun lomalaiset ovat tuijotelleet riittävän pitkään mäntyjä ja merta, he poikkeavat meillä kaupassa, terassilla ja ostamassa polttoainetta. Sen enempää kauppoja kuin bensa-asemiakaan ei merellä ole yhtä tiuhaan kuin maantiellä. Asiakkaan on silti koettava, että panostamme tähän, eikä satama ole vain joku välttämätön paha. Palvelun on oltava kunnossa.

Suurin osa asiakkaista on tuttuja kasvoja. Haluamme, että he saavat aina yhtä hyvän palvelun kuin edellisenä kesänä, mutta siihen päälle on aina lisättävä jotakin. Tänä kesänä yritämme parantaa palveluamme olemalla tankkaajia vastassa laiturilla ja auttamalla heitä veneen kiinnityksessä.

Terassillamme selvästi yleisin tilaus on olut, joka itsestään selvästi tarjoillaan lasista. Vaikka monen tottumukset ovat vakiintuneet, pyrimme aina tarjoamaan asiakkaille myös kesän uutuuksia. Haluamme olla heille rento kotisatama, johon on aina uudestaan mukava tulla.”

Jari Björkvist
kehitys- ja myyntipäällikkö

Prediumin satama
Järnönsalmentie 136, Lappohja
www.premarin.fi