Pienestä panimosta maailmankuuluksi

12.06.2015 | Teksti:

901Brooklyn-panimo sai alkunsa vuonna 1987, kun Steve Hindy (kuvassa) päätti perustaa panimon alakerran naapurinsa, pankkiiri Tom Potterin kanssa. Sitä ennen Steve Hindy oli harrastanut oluen panemista kotonaan. Innostuksen siihen hän oli saanut kirjeenvaihtajavuosinaan Lähi-idässä, jossa monilla lähettiläillä oli oma kotipanimo.

Steve Hindy ja Tom Potter pyysivät kuuluisaa graafista suunnittelijaa Milton Glaseria luomaan panimolle logon. Glaser suostui pyyntöön ja sai vastineeksi osuuden yhtiöstä. Hänen ehdotuksestaan panimon nimeksi tuli Brooklyn Brewery. Milton Glaser, Inc. suunnittelee edelleen Brooklynin mainonnan, promootiomateriaalit ja pakkaukset.

Panimo käynnisti toimintansa 500 000 dollarin pääomalla. Ensimmäiset omat oluensa Brooklyn Brewery sai jakeluun lähibaareihin vuonna 1988. Brooklyniläiset pääsivät nauttimaan voimakasmakuisesta, vahvasti humalalta tuoksuvasta oluesta. Kuusi vuotta myöhemmin Brooklyn Brewery palkkasi Garrett Oliverin panimomestarikseen. Siitä lähtien hänen luomansa oluet ovat voittaneet monia kansainvälisiä palkintoja.

Brooklyn Breweryn voittokulku on jatkunut tähän päivään asti ja laajentunut kansainväliseksi. Brooklyn Breweryn ikoniseksi muodostunut logo on tuttu näky suurkaupungeissa ja kaukaisissa maailman kolkissa. Brooklyn-tuotteita myydään USA:ssa 25 osavaltiossa ja ympäri maailmaa. Viime vuonna Brooklyn-oluita myytiin 29 maahan yli miljoona laatikkoa, mikä on 40 % panimon koko tuotannosta.

Suomessa Brooklyn-oluiden myynti on yli nelinkertaistunut kahdeksassa vuodessa. Viime vuonna myynti lähti räjähdysmäiseen 65 prosentin kasvuun (Sinebrychoff-myyntitilasto 2013-2014).

986

Avainsanat: