Pekka Haavisto iloinen ravintolakulttuurin kehityksestä

31.08.2017 | Teksti:

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto iloitsee siitä, ravintolakulttuurin kehitys Suomessa tuntuu jatkuvan vahvana. Kehitystä on ollut vauhdittamassa myös positiivinen muutos kaupunkien päätöksentekoprosesseissa. ”Rakennuslupia on selvästi annettu nyt uudenlaisiin paikkoihin ja on pystytty tekemään uudenlaisia juttuja.”

Esimerkkinä hän nostaa esiin Helsingistä Hernesaaren alueen, jonne on noussut useampikin mielenkiintoinen ravintolakonsepti, kuten Löyly, Hernesaarenranta ja Birgitta. ”Uusia ajatuksia tulee jatkuvasti. Tätä päättäjienkin pitää toki tukea.”

Taustalla Haavisto näkee kulttuurin muutoksen, jossa ihmiset vaativat ravintoloilta satsauksia muuhunkin kuin tarjoiluihin. Pienemmiltäkin kuppiloilta löytyy usein persoonaa ja kulttuurista ohjelmaa. ”Kaupunkikulttuurin ja kaupungin elävöittämisen kannalta kaikkea tällaista kaivattaisiin enemmän.”

”Se stereotyyppinen alkoholinkulutuskuva, joka meillä on ja jota vielä jotkut paikat edustavat, pitäisi saada murrettua. Ja uskon sen tapahtuvan kulttuurin kehityksen myötä: syntyy uudenlaisia tapaamispaikkoja, joissa on monia mahdollisuuksia.”

Mistä suunnista vauhtia positiiviselle kehitykselle voisi vielä hakea? Haavisto myöntää, että keskusteluun alkoholin hyödyistä ja haitoista liittyy monenlaisia hankalia asioita. Alkoholin ympärillä vellovassa keskustelussa on pari ikuisuuskysymystä, joista tuskin päästään yhteisymmärrykseen ainakaan lähiaikoina. ”Ne ovat prosentit ja saatavuus. Ja siinä sodassa ei oikein ole voittajia.”

Haavisto suuntaisikin katseet niihin asioihin, joissa todellisia kehitysaskeleita pystytään ottamaan helpommin. ”Miettisin asioita kuten, miten tavoitettaisiin erilaisia asiakkaita, miten tarjotaan parempia alkoholittomia vaihtoehtoja kuluttajille, miten luodaan ravintoloista osa kaupunkikulttuuria ja mitä kivoja uusia ideoita siinä voitaisiin kehittää. Mentäisiin etukenossa sellaisiin suuntiin, joissa kattona on vain taivas ja joissa kenelläkään ei voikaan olla mitään vasta-argumenttia.”

Yksi havainto kuluttajien muuttuneista tottumuksista, joka ei Haaviston mielestä vielä ole saanut tarpeeksi huomiota, on hyvin vähän tai ei ollenkaan alkoholia sisältävien juomien suosion nousu. ”On yhä enemmän ihmisiä, jotka eivät halua juoda ollenkaan alkoholia, mutta eivät haluaisi rajoittaa omaa elämäänsä, vaan käyvät silti mielellään baareissa ja tapaavat ihmisiä niissä.”

Nuorten kohdalla trendi laskevasta alkoholinkulutuksesta on ollut nähtävissä jo pitkään, mutta myös muut asiat, kuten työelämän kasvavat vaatimukset ovat vaikuttaneet siihen, että ihmiset kaipaavat enenevissä määrin virvokkeita, joissa on matala alkoholiprosentti tai ei alkoholia ollenkaan. ”Kun olen ollut paljon muusikkojen ja taiteilijoiden kanssa tekemisissä, niin hyvin monet eturivin taiteilijat sanovat, että on vaikea yhdistää alkoholin käyttöä ja tuollaista uraa.”

Kesän aikana kauppojen ja ravintoloiden tarjontaan on ilmestynyt yhä enemmän myös näitä vaihtoehtoja. Haavisto toivoo tämän kehityksen vielä jatkuvan. ”Tämän kuluttajaryhmän tasavertainen kohtelu olisi mielestäni yksi asia, jossa pitäisi selvästi ottaa sellainen kehityshyppy.”

Avainsanat: , ,