Kun tietotaito kuluttajista ja ostohetkistä yhdistyvät

Carlsberg-konsernin myynnin kehitysjohtajan paikalta Sinebrychoffin Off Trade -kanavajohtajaksi palannut Juha Helminen tuo oppinsa kansainvälisiltä markkinoilta Suomeen. Hän painottaa panimon ja myymälöiden tiivistä yhteistyötä kuluttajien tarvetilanteiden tunnistamisessa ja palvelemisessa.

SInebrychoff sai maaliskuun alussa riveihinsä kovan luokan paluumuuttajan, kun Juha Helminen palasi Carlsberg-konsernin myynnin kehitysjohtajan paikalta Suomeen. Off Trade -kanavajohtajana hän vastaa Sinebrychoffin myynnistä päivittäistavarakaupoissa.

Helminen on toiminut konsernin eri tehtävissä jo 15 vuoden ajan, joista noin puolet on tullut vietettyä ulkomailla, Tanskassa ja aiemmin Ruotsissa. Kansainvälinen kokemus ei rajoitu vain Pohjoismaihin, sillä toimiessaan aiemmin strategiajohtajana ja sittemmin myynnin kehitysjohtajana hän pääsi näkemään useita eri markkina-alueita ympäri maailmaa ja niiden moninaisia toimintatapoja. Mukaan tarttui paljon ideoita siitä, miten markkinaa tulisi kehittää myös Suomessa.

”Yksi keskeinen tavoite on se, että panostaisimme esimerkiksi oluen kohdalla sen korkean laadun lisäksi myös arvomielikuvaan ja sen kommunikointiin miten arvokas asia olut suomalaisille on”, Helminen kertoo.

Hänen mukaansa arvomielikuvan luomisessa myymälätoteutuksilla on keskeinen rooli.  Laittamalla juomat hyvin esille ja varaamalla niille riittävät tilat, voidaan myynnissä saavuttaa paljon positiivista kehitystä. ”Tästä meillä on maailmalta paljon onnistuneita esimerkkejä kerrottavana”, Helminen sanoo.

Hän muistuttaa, että Sinebrychoffilla on paljon tietoa kuluttajien käyttäytymisestä liittyen ostotilanteisiin ja -hetkiin, ja tätä tietoa jaetaan mielellään kauppojen kanssa, kun mietitään parhaita ratkaisuja tuotteiden esillepanoon myymälöissä. ”Siellä meidän tietotaito kuluttajista ja kauppojen tietotaito siitä ostohetkestä yhdistyvät.”

Eikä ratkaisujen löytäminen myymälässä rajoitu vain esillepanoon. Helminen puhuu tarvetilanteista: kuluttajalla on elämässään erilaisia tilanteita, joihin hän etsii sopivinta juomaa. ”Silloin mietitään esimerkiksi mikä on oikea brändi ja oikea pakkauskoko mihinkin tarvetilanteeseen. Näissä me haluamme olla mukana tarjoamassa sopivia ratkaisuja kaupan kasvattamiseksi!”

Haasteena ja toisaalta mahdollisuutena kaupoille Helminen näkee jatkuvasti kasvavan valikoiman. Silloin valikoiman hallinnan merkitys ja myymälä- ja kalusteratkaisuiden merkitys korostuu.

“Aina kun käyn kaupassa, katson aika tarkkaan sen olut- ja virvoitusjuomahyllyn ja mietin missä me voisimme jatkuvasti parantaa yhdessä meidän asiakkaiden kanssa. Se on totta kai selvää, että se on tärkein paikka, jossa tapahtuu ratkaisu, ostetaanko meidän tuotteemme vai ei.”

(Visited 1 times, 1 visits today)