Kun grillituotteet ja oluet häviävät hyllyistä, kesä on alkanut

sami_toivonen_artikkeli

K-supermarket Itäpoijun kauppias Sami Toivonen

Rannikko Uudenkaupungin ympärillä on kaunista mökkialuetta. Kuinka tärkeää kesän myynti on marketille K-supermarket Itäpoijun kauppias Sami Toivonen?
Toukokuun alusta elokuun loppuun myyntimme kasvaa noin 30 prosentilla, eli se on todella tärkeää aikaa.
Meille hektisintä kesä on juhannuksesta koulujen alkuun.

Mikä kauppiaalle on ensimmäinen kesän merkki?
Grillattavat tuotteet ja juomat lähtevät käsistä. Kun perjantain myynti on viidenneksen normaalia suurempi, huomaa että kaupassa käy muitakin kuin paikallisia.

Minkälaisia taikatemppuja kauppiaan pitää tehdä, että kallisarvoinen kesän myynti toteutuu?
Varsinaisia taikatemppuja ei tarvita, sillä esimerkiksi säistä huolimatta ihmiset lomailevat joka tapauksessa.
Yhteistyö tavarantoimittajien kanssa on kuitenkin erittäin tärkeää, jotta asiakkaat saavat sitä, mitä tulevat hakemaan.
Olemme profiloituneet ”alueen lihakaupaksi”, ja mökkiläiset ajavat tänne jopa 40 kilometrin päästä.

Miten kesä vaikuttaa juomamyyntiinne?
Se on iso osa sitä 30 prosentin kasvua. Valtakunnan ykkösbrändit ovat kesäasukkaille tuttuja ja muodostavat myyntimme kivijalan. Myydyin tuotteemme on Karhu III -salkku.
Mökkiläisten lisäksi lomailevat ”ukilaisetkin” haluavat kokeilla paikallisia erikoisuuksia, joita koetan pitää hyvin valikoimissa. Haluan, että asiakas kokee tulevansa erilaiseen kauppaan.

Kuinka paljon teette Sinebrychoffin kanssa yhteistyötä?
Suunnittelemme yhdessä hyvissä ajoin ennen kesää kampanjoita, joita nyt on tulossa oluisiin, lonkeroihin ja siidereihin. Ne lisäävät myyntiä, kuten myös se, että heidän myynninedistäjänsä käyvät tasaisesti täyttämässä hyllyjä.

Ehtiikö lomalaisia palveleva kauppias itse lomailla lainkaan?
Kuten ennenkin, olen vannonut pitäväni reilun kesäloman, mutta aina se on jäänyt kahteen viikkoon. Tavallisesti lähdemme sitten elokuussa perheen kanssa matkalle. Nyt hankin uuden veneen, ja yritän päästä merelle niin paljon kuin mahdollista. Veneellähän pääsee mereltä suoraan helposti vaikka töihin!

(Visited 115 times, 1 visits today)