Etikettitarinat

13.05.2016 | Teksti:

CSR_Suuret_artikkelikuvat_10
Sff Varasto-olut
Sotien aikaan panimohiivaa jaettiin kotitalouksiin pulaa helpottamaan ja ravintoa antamaan. Tänä päivänä hiiva ja mäski päätyvät rehuksi ja kotieläinten suoliston suojaksi. Myös oluen valmistuksessa syntyvä hiilidioksidi kierrätetään virvoitusjuomien poreiksi.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_30
Brewmasters’ Collection Irish Red Ale
Valikoimassamme on tänään 133 makua, kun vuonna 973 niitä oli 13. Aiomme jatkossakin olla ensimmäisenä viemässä juomakulttuuria eteenpäin. Puhutaan sitten kohtuullisuudesta tai kansainvälisistä vaikutteista.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_29
Two Tree Porter
Vuonna 2013 kehitettiin yhteisttyössä Brooklyn Brewery kuuluisan panimomestarin, Garreth Oliverin kanssa Porter-olut, joka saa erityisen makunsa kahden mantereen puiden annista, New Yorkin vaahterasiirapista ja täkäläisesta Frantsilan kuusenkerkästä.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_28
Garage Hard Lemonade
Tänä päivänä Sinebrychoff on Carlsberg-konsernin Centre of Excellence siiderin ja lonkeron valmistuksessa. Sinebrychoffin Somersby-siideristä ja Garage Hard Lemonadesta on kummastakin kasvanyt kansainvälinen menestystarina.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_27
Battery
Sinebrychoff lanseeraa Suomen ensimmäisen energiajuoman vuonna 1997. Battery saavuttaa huikean suosion myös kansainvälisesti ja tänä päivänä se on Suomen viedyin juoma, jota viedään 30 maahan. Pakkausdesign haki alussa muotoaan, ensin siinä komeili lepäävä kissapeto Hellesens-pariston tapaan.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_26
Golden Cap Sweet Perry
Sinebrychoffin valikoimaan kuuluu myös Suomen vanhin ja suosituin siideri Golden Cap. 1997 panimolla syntyivät maamme ensimmäiset makusiiderit, legendaariset Perry ja Lemon Twist.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_25
KOFF III Special Beer
Koff-etiketti muuttui punaiseksi ja sen rinnuksia nousi koristamaan hienoin kansainvälinen saavutus, valinta maailman parhaaksi lageriksi. Arvostelumenestyksiä ovat vuosia olleet Porter ja Jouluolut jotka Michael Jackson nosti ainoina suomalaisoluina maailman 500 parhaan oluen listalle.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_24
Leningrad Cowboy IV A
1993 Sinebrychoff toi Leningrad Cowboysin ja Puna-armeijan kuoron Senaatintorille. Panimo joutui korjauttamaan upouudet kuorma-autonsa, kun lännen ja idän yhdistymisestä riehaantunut yleisö nousi niiden päälle. Tämän jälkeen Suomeen on toimestamme haettu astettä lännempää mm. 50 Cent ja Foo Fighters.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_23
KOFF III Special Brew
Keravasta tuli panimon uusi koti 1992. Harjannostajaisissa Alkon edustaja muistutti, että myös uusi panimo tarvitsee alkoholinvalmistuluvan. Se olikin kiireessä unohtunut. Panimon paikalla sijainneesta ohrapellosta syntyi vihkiäisolut. Sekin oli hyvää.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_22
Sinebrychoff Jouluolut
Sinebrychoffin Jouluoluen ohran toimittava tila valitaan vuosittaisella laatukilpailulla. Sinebrychoff käyttää oluenvalmistukseensa vain Suomessa viljeltyä ohraa. Viljelijöiden kanssa yhteistyössä laitamme myös Itämeren rehevöitymistä kuriin.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_21
Amiraali Export Beer
Pyynikin panimo Tampereella siirtyi Sinebrychoffin omistukseen 1985. Kaupan myötä panimon valikoimiin saapui Amiraali-olut. Se tunnettiin Japanissa saakka, sillä jostain syystä oluen etiketeissä esiintyi Japanin kansallissankari, Heirachio Togo.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_20
Light Beer Light Beer oli Suomen ensimmäinen kevytolut. Kotka liiteli markkinoille panhuilun tahtiin 1981. Suurimman tunnustuksensa se sai vuonna 2008, kun se valittiin maailman toiseksi parhaaksi gluteiinittomaksi olueksi. Myös ensimmäinen
vehnäolut, ensimmäinen hedelmäolut BoraBora ja ensimmäinen käymällä syntynyt lonkero So Long ovat meiltä kotoisin.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_19
Karhu III
Karhu tallusti osaksi Sinebrychoffia vuonna 1972. Tuolloin mesikämmen oli vasta paikallinen suuruus, mutta vuosien mittaan siitä on kasvanut Suomen suosituin olut.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_17
KOFF 3
Keskiolut vapautui vuonna 1969 ja Sinebrychoffin jakeluautot odottivat lähtökäskyä keskellä yötä puolivalmiissa tunnelissa Uudenmaankadulla. Kuljettajat erehtyivät luulemaan puolalaisen laivan tuuttausta lähtökäskyksi ja letka lähti liikkeelle 5 minuuttia etuajassa. Ensimmäinen maistuu aina parhaalta, sanotaan.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_16
KOFF III Kiltaolut
Soitto vain ja Koff-mies tuli ja toimitti oluet kotiin vielä 60-luvulla. Tänä päivänä Sinebrychoff työllistää 130 jakeluyrittäjää. Toimitamme yhdessä juomat asiakkaillemme aina 48 tunnin sisällä tilauksesta. Samalla hoidamme käteästi myös pullojen kierrätyksen.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_15
Pilsneri Laatu I
Sotaan lähtönsä jälkeen panimohevoset palasivat PR-käyttöön vuonna 1962. Juhlapäivinä ne saavat nauttia Koff 1 -olutta, josta kovasti pitävät. Ensimmäiset Siff ja Koff, 70-luvulla Sörkkä ja Rööperi, Styrkka ja Fyrkka 80-luvulla. Nikoloi, Kalle, Bisse, Birra ja Roki 90-luvulla. Tänään yhtiötä edustavat Pintti, Sigge, Thor, Ludwig ja Frederik.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_14
Sff Porter
Samana vuonna syntyi Suomen kansainvälisesti arvostetuin ja viedyin olut Sinebrychoffin Porter. Tarina kertoo hiivasta joka tuotiin Hietalahteen salaa povitaskuun piilotetussa koeputkessa suoraan Guinnessin panimolta. Tänään Sinebrychoff tuo Guinnessia maahan ihan luvan kanssa.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_12
Sff Tumma olut
A-olut saapui 1954. Samoilta ajoilta on tarina, joka kertoo Teknillisen korkeakoulun suunnitelmista vetää suora olutputki panimolta torin poikki itselleen. Suunnitelma kariutui koulun muuttoon Sinebrychoffin suvun entisille maille Espoon Otaniemeen.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_11
Coca-Cola
Coca-Colan Suomeen tulon myötä 1952 alkoi pullojen palautus. Tänä päivänä suomalaiset ovat tässä touhussa maailmanmestareita. Sinebrychoff aloitti Coca-Colan valmistuksen 1999 ja sitä pullotetaan tänään PlantBottle-pulloihin, joissa kasveja on käytetty raaka-aineina.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_09
Sff Pilsnerijuoma
1930 Sinebrychoff sai oman tuotekehityslaboratorionsa. Joka vuosi syntyy yli 20 resepetiä jo yksin kotimaahan. Perinteitä ei saa unohtaa. Siksi hiivalle lauletaan aina kun se otetaan tuotantokäyttöön.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_08
Sff Luxus
Vuonna 1921 Fanny Sinebrychoff lahjoitti Suomen valtiolle taidekokoelman, josta syntyi Sinebrychoffin taidemuseo. Lahjoitus on tänäkin päivän suurin valtiolle tehty. Art Goes Kapakan pääyhteistyökumppanina Fannyn taiteilijahenkeä on pidetty yllä vuodesta 1996.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_07
Sff Pilsener
1919 suomalaisia koeteltiin kieltolailla. Panimoiltakin kiellettiin pilsneriä vahvempien juomien valmistus. Lakia kierrettiin laajalti ja vihdoin se naisten aloitteesta kumottiinkin kansanäänestyksellä 1932. Oluen oikeasta tarjoilulämpötilasta pidettiin kieltolainkin aikana huolta, kuten etiketti vuodelta 1919 osoittaa.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_06
Sff Ruunu-olut
Äidiltään potkut saanut hulivili Nicolas Sinebrychoff lahjoitti 1886 purjehduskilpailun palkinnoksi Itämeren maljan, America’s Cupin jälkeen vanhimman käytössä oleva urheilupalkinnon. Vuosien varrella Sinebrychoffin tukea ovat saaneet niin useat jääkiekkoseurat kuin autourheilijatkin Rosbergista Saloon.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_05
Böhmiskt Taffel Öl
1852 Sinebrychoff aloitti Suomessa lagerin ajan saksalaisten panimomestareidemme johdolla. Käytössä oli hiiva, jonka nykyinen omistajamme tanskalainen Carlsberg jakoi opensource-hengessä kaikile eurooppalaisille panimoille.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_03
Pilsener Öl
Sinebrychoffin puisto avattiin kaikille helsinkiläisille 1835 ja siitä tuli pian helsinkiläisten suosima retkikohde. Perimätiedon mukaan siellä pelotteli sota-aikana lapsia vihainen puistovahti, mutta nykyään puistossa tapaa kesäisin Sinebrychoffin ystävälliset Park Rangersit mm. puistojoogaa järjestämässä.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_02
P. Sinebrychoff
Seuraavana vuonna, 1820, myös Helsinki sai nimen Helsinki. Sinebrychoff kasvatti sekä panimoa, että kaupunkia rakennuttaen mm. Uspenskin katedraalin ja vanhan linja-autoaseman. Myös kaupunginorkesteri ehdittin kasata Robert Kajanuksen kanssa.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_01
Panimon synty
Nikolai Sinebrychoff, perusti 13.10.1819, panimonsa Helsingin Hietalahteen. Päivää juhlitaan suomalaisen oluen päivänä. Suomen vanhin elintarvikeyritys on myös maamme yrityksistä neljänneksi vanhin. Terveisiä vain Fiskarsille, Tamfeltille ja Yliopiston Apteekille!


CSR_Suuret_artikkelikuvat_KOFF3
KOFF III
Omenan ja perunan ohella oluen valmistamiseen kuluu vähiten luonnonvaroja. Sitäpaitsi se on todella hyvää. Siksi rohkenemme pyytää sinuakin nostamaan ystäväsi kanssa maljan 195-vuotiaalle Sinebrychoffille.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_18
Tölkit tulevat
Oluttölkit saapuivat kauppoihin vuonna 1971. Nykyään niiden osuus myynnistä on jo n. 80 %. Onneksi näitä kevyesti kannettavia, hiuksenohuita lieriöitä saa nykyään Suomesta. Kysyntä on synnyttänyt yrityksiä ihan lähellemme Hämeenlinnaan ja Mäntsälään.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_13
KOFF III
1957 Sanottiin ensimmäisen kerran “reilusti vaan Koff” Tauno Palon tähdittämissä mainoksissa. Vettä kului yhden olutlitran valmistamiseen tuolloin vielä yli 40 litraa, kun sama luku tänään on 2,4. Olemme todennäköisesti maailman vesipihein juomatalo, ainakaan parempaa ei ole maailmaa kiertäessä tullut vastaan.


CSR_Suuret_artikkelikuvat_04
Porteri
1880 Anna Sinebrychoff perusti yhtiölle oman sairaalan. Työntekijöistä huolehditaan meillä edelleen hyvin ja meillä viihdytäänkin keskimäärin 13 vuotta. Anna oli myös vähäosaisten ystävä. Tänä päivänä keskitymme nuoriin. Tuellamme mm. Aseman Lapset Ry on kouluttunut jo yli 600 vapaaehtoista ja keravalaiset nuoret harrastaneet jo vuosia.