Aitoa Lapin lisää.

17.10.2014 | Teksti:

Pekka Rouhiainen, kenttämyyntipäällikkö, Pohjois-Suomi

Monelle tulevat laskettelusta ja pohjoisen rinnekeskuksista mieleen kevät ja kiiltävät hanget. Itse tosin pidän erityisesti kauden alusta ja ruskasta. Hiihtokeskukset käynnistävät toimintansa lokakuussa. Silloin kannattaa nauttia palveluista ja keskusten avajaisviikonlopuista, jotka ovat täynnä laadukasta ohjelmaa.

Olen vastannut Sinebrychoffin Pohjois-Suomen anniskelumyynnistä jo parikymmentä vuotta. Kuten etelässä, myös pohjoisessa ravintolaliiketoiminta elää tällä hetkellä lamakautta. Parissa vuosikymmenessä on ravintoloissa nautitun oluen ja siiderin määrä puolittunut. Moni luulee, että Viron tuontilitrat vaikuttavat vain etelässä, mutta ilmiö tuntuu tunturissa asti. Haasteenamme on saada ihmiset takaisin mökkisohvilta rinneravintoloihin hyvän ruoan ja oikein tarjoiltujen juomien pariin tapaamaan uusia ihmisiä.

Sinebrychoffin tuotteita ja palveluita on kaikissa suomalaisissa hiihtokeskuksissa. Teemme kovasti töitä, että asiakkaat viihtyisivät rinneravintoloissa entistä paremmin ja kynnys tulla after skille tai illalliselle olisi matalampi. Onkin ilo seurata, kuinka sujuvasti hiihtokeskukset ja asiakkaamme tekevät nykyään yhteistyötä keskenään ja meidän kanssamme. Menestyksen takana on aina yhteistyö. Yhteinen tehtävämme on saada ihmiset nauttimaan, liikkumaan, tapaamaan toisiaan ja rentoutumaan. Pohjoisen taloudessa on onneksi näkyvissä positiivisia merkkejä. Kotimaisista laadukkaista palveluista pääsee nauttimaan helposti lyhyen lentomatkan päähän – rinteetkin sijaitsevat lähes kentän kupeessa.

Koska sinä viimeksi nautit ruskasta, rinteen vauhdin huumasta ja rinneravintolan after ski -tuopista ystäviesi seurassa? Se on sitä aitoa Lapin lisää.

Pekka Rouhiainen
Kenttämyyntipäällikkö, Pohjois-Suomi